Yhteystiedot

Gold in the Net Finland
Turku, Finland

Asiakaspalvelu
toimisto@goldinthenet.com

Juuso Hyyrynen
+358 (0)40 760 8728
toimisto@goldinthenet.com

Gold in the Net Finland – Suomen suurin maalivahtikoulu!

Tiedote 23.4.2021:

Gold in the Net Finlandin omistussuhteisiin on tullut huhtikuun aikana muutoksia. Neljä vuotta Gold in the Net -maalivahtileiriä Suomessa pyörittäneet Antti Rautiola ja Elina Ihme ovat päättäneet luopua Gold in the Net Finlandin omistuksestaan ja jatkossa leireihin liittyvät tausta-asiat (ilmoittautumiset, jäävuorojen varaukset yms. muut leireihin liittyvät järjestelyt) hoitaa TPS Juniorijääkiekko ry.

Ulospäin tapahtunut muutos ei tule näkymään millään tavoin, sillä vahvan brändin maineessa oleva leirikonsepti pysyy tismalleen samana, valmentajat ovat leiriläisille vanhoja tuttuja ja myös leiripaikkakunnat halutaan jatkossakin pitää ennallaan. Tehdyillä toimenpiteillä haluamme turvata ja taata ainoastaan sen, ettei leiri olisi riippuvainen yksittäisten henkilöiden työpanoksesta. Leirien taustalla on nyt suuremmat resurssit ja lisäksi edelliskesien rehtori Antti Rautiola on yhä mukana leiriin liittyvissä järjestelyissä.

Muutoksen myötä tulevana kesänä leirien rehtorina tulee toimimaan edelliskesien apulaisrehtori Johannes Selin (toimisto@goldinthenet.com).

GITN-maalivahtikoulun taustaa:

Gold in the Net –maalivahtikoulu perustettiin n. 30 vuotta sitten Kanadassa. Koulun perustaja ja pääohjaaja on kanadalainen Perry Elderbroom. Perry on vuosien saatossa kerännyt tietoa ympäri maailmaa, ja luonut tämän pohjalta ainutlaatuisen kansainvälisen maalivahtikoulun.

Perry päivittää jatkuvasti ohjelmaansa analysoimalla vuosittain tämän päivän tähtiä sekä seuraamalla omien suojattiensa kehittymistä. Perry on vuosien saatossa opettanut tuhansia nuoria maalivahteja, ja hän on myös kuvannut mm. kahdeksan opetusvideota, joissa hän analysoi maalivahtipelin eri osa-alueita. Opetusfilmeissä ovat esiintyneet useat huippumaalivahdit, esimerkiksi Jarmo Myllys ja Fredrik Norrena. Gold in the Net osallistuu myös ”Say no to drugs” – kampanjaan, joka on suunnattu nuorille.

GITN-maalivahtikoulu Suomessa:

Gold in the Net -maalivahtikoulu perustuu franchise-toimintaan. Konseptin toi Suomeen itsekin nuorena maalivahtina kesäharjoitteluun osallistunut Fredrik Norrena yhdessä hyvän ystävänsä Stefan Boströmin kanssa. Toiminta aloitettiin Suomessa vuonna 1999, josta lähtien Gold in the Net -maalivahtikoulua on järjestetty joka kesä länsirannikolla ja Etelä-Suomessa. Kesällä 2017 sitä laajennettiin ensi kertaa myös Pohjois-Suomeen. Konseptin omistajanvaihdos tapahtui loppuvuodesta 2016, jolloin sitä luotsaamaan siirtyivät Antti Rautiola ja Elina Ihme.

Vuosi toisensa jälkeen Gold in the Net Finlandin maalivahtileireille saapuu runsas joukko maalivahteja hiomaan taitojaan ja oppimaan uutta – niin Suomesta kuin ulkomailtakin. Viime kesänä leireillämme oli osallistujia Suomen lisäksi myös mm. USA:sta, Venäjältä, Tsekeistä, Norjasta, Ruotsista, Virosta, Tanskasta, Latviasta, Valko-Venäjältä ja Australiasta. Kurssit ja leiriohjelmat on rakennettu eri tasoisille maalivahdeille, joten leireillemme pääsee mukaan maalivahdit aina aloittelijoista pro-tason pelaajiin saakka! 

Tyypillinen GITN leiriviikko:

Tyypillinen viikko Gold in the Netin mukana ajoittuu maanantaista perjantaihin, sisältäen n. 14 tuntia jääharjoittelua, n. 4 tuntia kuivaharjoittelua sekä n. 4 tuntia teoriaa ja henkistä valmennusta. Leirin hintaan sisältyy myös lounas ja välipala päivittäin. Mukaansa leiriltä osallistujat saavat harjoituspaidan lisäksi oman henkilökohtaisen leirivideonsa, joka on kuvattu leiriviikon aikana. Lisäksi ahkerimmat harjoittelijat palkitaan päätöspäivänä mitaleilla!

Maalivahtikoulumme ainutlaatuisuuden salaisuus piilee maalivahtipainotteisuudessa. Leiriohjelmamme rakennetaan täysin maalivahti-spesifien tekniikoiden ja harjoitteiden ympärille; Gold in the Net Finlandin leirillä pääset ohjattuun ympäristöön hiomaan taitojasi tolppien väliin jäälle, maalivahtipeliä käsitteleville teoriatunneille sekä maalivahdeille suunnattuihin oheisharjoituksiin viiden päivän ajaksi. Leirien päiväohjelmat hiotaan siis täysin maalivahtien ehdoilla! 

GITN Finlandin missio:

Gold in the Net Finlandin tavoitteena on kehittää leirille osallistuvia niin maalivahteina kuin ihmisinäkin – ja samalla tarjota eri ikäisille ja tasoisille maalivahdeille laadukas, mielenkiintoinen ja haastava viikko keskellä kesää rakastamansa ja harrastamansa lajin parissa. Ohjelmamme on testattu toimivaksi esimerkiksi Kanadassa jopa 30 vuoden ja Suomessakin jo 20 vuoden ajan.

Tekemisemme paras palkka on leireille osallistuvien maalivahtien kanssa vietetty aika, kun pääsemme näkemään heidän kehittyvän ja oppivan uutta seurassamme. Toivotammekin kaiken ikäiset ja -tasoiset maalivahdit lämpimästi tervetulleiksi Suomen suurimman maalivahtikoulun Gold in the Netin mukaan myös tulevana kesänä!

Yrityksemme tietosuojaselosteen löydät täältä!

Yleiset ehdot löydät täältä!